Sivut

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Zombie-possukakku


8-vuotias poika toivoi syntymäpäiväkakukseen zombie-kakkua. Synttäreiden lähestyessä toive tarkentui Angry birds possu-zombie -kakuksi. :D Hetken suunniteltuani koristeet olikin aika helppo ja yksinkertainen toteuttaa, yksinkertaisempaa miltä kuulostaa. :D Ja mikä pääasia, synttärisankari ja pikkuvieraat olivat innoissaan ja tyytyväisiä kakusta.



Kakunkoristeet tein sokerimassasta, massan värjäykseen käytin Wiltonin elintarvikevärejä ja Confetin atsovärittömiä elintarvikevärejä. Kakun välissä on kermaa ja hilloa, kostutus on 10% sokerivettä.



Paljon onnea Valtteri!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Uunituoretta leipää




Tänään innostuin leipomaan uunituoretta leipää. Taikinassa käytin vehnä- ja hiivaleipäjauhoja. Tein kaksi taikinaa, toisesta tein nopeita sämpylöitä leikkaamalla taikinapötkön pieniksi paloiksi, toisesta taikinasta tein polakoita. Reilu puolen litran (vettä) taikinasta tuli pellillinen sämpylöitä tai kaksi polakkaa. :)



sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Glögikakkuja






Joulun odotukseen glögikakkuja. :) Pohjana on pipareita ja päällä glögikiille, välissä joulun makuinen täyte. Ohje on sama kuin tämä, mutta täytteeseen laitoin lisäksi piparimuruja. Lisäksi Mascarbone -juuston tilalle voi laittaa vaniljanmakuista tuorejuustoa tai maustamatonta tuorejuustoa ja vaniljasokeria. Lisäksi ylimmän kakun päällä on kermapursotukset ja sokerimassasta tehdyt lumihiutaleet ja alemmassa, pienemmässä kakussa on kaupassa myytäviä kookos(valko)suklaapalloja, nimeä en millään saa nyt mieleen, mutta ainakin isommista marketeista saa.

Hyvää joulunodotusta kaikille! 




lauantai 16. marraskuuta 2013

Vaalea ruusukakku


Tämän kakun tein koulussa. Kakussa on 6-munan kakkupohja, välissä vadelmakerma. Reunapursotukset tein pyöreällä tyllalla, ja ohensin pursotuksia palettiveitsellä. Tarkoitus olisi tehdä jossain vaiheessa tästä pursotustekniikasta pidempi postaus kuvineen. :)

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Syntymäpäiväkakku prinsessalle!


Tämän kakun tein 3-vuotiaan prinsessan syntymäpäiväjuhliin! Lapsi toivoi vuoroin Minni-, prinsessa- ja keijuaiheista kakkua, joten koitin maalata niiden kaikkien yhdistelmän: tanssivan keijuprinsessa-minnin! :D 


Kakun täytteeksi vaahdotin 2dl vispikermaa, jonka sekoitin notkistetun appelsiinituorejuuston sekaan (Valio Viola, 200g). Lisäsin vielä sokeria, oman tottumuksen mukaan, joten määrää en mitannut. Ehkä reilu ruokalusikan verran. Täytteestä tuli pehmeän ja raikkaan makuinen. Lisäksi laitoin väliin vadelmahilloa.


Kukka on tehty sokerimassasta, samoin Minnin maalasin sokerimassaan ja kuivuttuaan kiinnitin sen kukan keskustaan pikeerillä. Koristeluidean sain mansikkamäen blogista. Koristeen reunoille kerman päälle laitoin kultaisia (syötäviä) tähtiä ja vaaleanpunaisia koristerakeita.


Paljon onnea 3-vuotiaalle prinsessalle!!

maanantai 16. syyskuuta 2013

Monster high -kakku



Tämä Monster high -kakun tein ystäväni tyttären 7-vuotisjuhliin. Pohjana on 6 munan kakkupohja, välissä kerma-hillotäyte. Pääkallo ja ruusut on marsipaania, Monster high -logo sokerimassaa. Kakun päällä on myös syötäviä kultaisia tähtiä.


tiistai 20. elokuuta 2013

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Tipuleivokset


Vielä yksi pääsiäisaiheinen päivitys, nimittäin nämä koulussa tekemäni tipuleivokset. :D Näissä on muropohja, niin kuin bebe-leivoksissa, ja päällä eräästä mangon makuisesta kermahyydykejauheesta tehty mousse. Kotioloissa päälle voisi laittaa jotain pursotettavaa kreemiä, esim. diplomaattikreemiä (kermaa vaahdotettuna 50% ja vaniljakreemiä 50%).
Murokupin pohjalle laitetaan ensin hillosilmä, näissä on hedelmäinen hillo. Päälle pursotetaan kreemistä ensin tipulle vartalo, sen jälkeen pää. Pursotusten jälkeen tiput laitetaan pakkaseen kahdeksi tunniksi jotta kreemi jäätyy. Sen jälkeen tipuja dipataan kuumasileessä, jonka värjäsin keltaisen sävyiseksi. Kuumasile on sama kuin käytetään kiillettä kakkujen päälle. 
Tipujen silmät on tummaa suklaata ja nokat marsipaania. Alle laitetaan leivosvuoka ja leivoksia säilytetään viileässä. :)

Hyviä pääsiäispäiviä! :)

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pöllökakku



Tämän kakun tein koulussa viime viikolla. :) Tässä on neljän munan kakkupohja, välissä hedelmähilloa ja diplomaattikreemiä. Kakku on muotoiltu kuperaksi (kuten prinsessakakut). Päällys on marsipaania, samoin pöllö ja tähdet on marsipaanista. Marsipaanin alla on myös diplomaattikreemiä (kermaa 50% ja valmista vaniljakreemiä 50%).